Liittymät netistä

Koska elämme tietoyhteiskunnassa, on vain luonnollista, että saat ostettua kaikenlaiset liittymät netistä. Netistä tilattavia liittymiä ovat esimerkiksi nettiliittymät, puhelinliittymät, mobiililiittymät ja vpn-palvelut.

Liittymien kilpailuttaminen kuuluu vuotuisiin rutiineihin

Palveluntarjoajia on kuitenkin paljon, varsinkin niin kotitalouksien nettiliittymissä, puhelinliittymissä kuin mobiililiittymissäkin. Siksi on hyvä tutkia vaihtoehtoja ja vertailla liittymiä. Näin saat parhaan yleiskuvan tarjonnasta, ja löydät todennäköisemmin sen itsellesi sopivimman liittymän.

Liittymien vertailun hyöty on siis tietystikin rahallinen, mutta myös palveluissa on eroja, joten sekin puoli on hyvä ottaa huomioon, varsinkin jos esimerkiksi tarvitset apua netin asentamisessa tai vaikka mobiililiittymän käyttöönotossa. 

Me täällä Arvostelut-sivustolla olemme taas tehneet myyräntyön puolestasi ja sukeltaneet liittymäkauppiaiden viheliäiseen maailmaan, jotta sinä voit hieroa turvallisemmin mielin kauppaa omasta liittymästäsi. Sitä vartenhan täällä ollaan!

Nettiliittymät

Nettiliittymiä on tarjolla useilta eri palveluntarjoajilta, ja niistä lähes kaikilla on tarjota vielä useampia erilaisia nettiliittymiä. Joten tässä vaiheessa on tarpeen miettiä sitä omaa netin käyttöä ja sitä, minkälaisen liittymän juuri sinä tarvitset.

Nettiliittymien erot ovat lähinnä nopeudessa ja yleisessä kapasiteetissa. Sekä siinä, haluatko itsellesi rajatun datapaketin vai rajattomasti dataa. Suosittelemme rajatonta datamäärää, sillä sen myötä voit esimerkiksi katsella huoletta erilaisia striimauspalveluita ilman, että sinun tarvitsee jännittää riittävätkö gigat.

Lisäksi, jos sinulla on kotona paljon laitteita, jotka ovat yhteydessä nettiin, kannattaa hankkia liittymä, jossa on riittävän suuri tiedonsiirtonopeus.

Mobiililiittymät 

Mobiililiittymät toimivat mobiililaajakaistan avulla, mikä tarkoittaa liikuteltavaa nettiliittymää. Se toimii puhelinliittymien tavoin SIM-kortin välityksellä. Mobiililiittymä on tarkoitettu käytettäväksi erilaisissa mobiili- ja älylaitteissa, joista löytyy SIM-korttipaikka. 

Mobiililiittymiin sisältyy aina joko rajallinen tai rajaton määrä dataa. Aiemmin mobiililiittymä kulkivat usein nimellä “mokkula”, sillä niiden toiminnan edellytys oli usb-tikku, joka liitettiin lähinnä kannettaviin tietokoneisiin tuolloin. 

Nykyisin mobiililiittymät kulkevat kätevästi sim-korteissa, joten erillistä mokkulaa eli sitä laitteeseen kiinnitettävää mötikkää ei tarvitse enää kuljettaa mukanaan.

Suomessa mobiililiittymiä tarjoavat esimerkiksi Telia, Elisa, DNA ja Moi. Kaikilla näillä on tarjolla useita erilaisia liittymiä ihmisten erilaisiin tarpeisiin. Datapakettien koot kuukaudessa vaihtelevat kuudesta gigasta rajattomaan ja hinnat vajjaasta kymmenestä eurosta aina viiteenkymmeneen euroon kuukaudessa. 

Hintaan vaikuttaa lisäksi esimerkiksi se, toimiiko liittymä

  • 4g- vai 5g-verkossa
  • kuinka liittymää voi käyttää ulkomailla
  • onko liittymässä mukana esim. Apple Watchissa toimiva e-simkortti.

Puhelinliittymät

Mobiililiittymien tavoin myös puhelinliittymiä on saatavilla Telialta, Elisalta, DNA:lta ja Moilta. Ja mobiililiittymien tavoin myös puhelinliittymiä on melko paljon tarjolla jokaisella palveluntarjoajalla. 

Suosituimmat puhelinliittymät ovat kuukausimaksullisia niin, että tuohon kuukausimaksuun sisältyy rajaton määrä puheaikaa, viestejä ja kotimaassa netin käyttöä. Usein tuohon kotimaahan on lisätty kaveriksi Pohjoismaat ja Viro. Lisäksi usemmat puhelinliittymät pitävät sisällään tietyn datamäärän netin käyttöä myös EU- ja ETA-maissa.

Puhelinliittymää ostaessasi mieti jo etukäteen, miten omaa puhelintasi käytät. Ja ota käyttötapasi myös sitten huomioon liittymää valitessasi. 

Jos puhut paljon puheluita, niin valitse liittymä, jossa kaikki puhelut kuuluvat samaan pakettiin. Jos roikut netissä, huomioi myös tämä. Yleensä tarjolla on paketti, jossa saat pyöriä netissä ja lörpötellä päivät pitkät puhelimessa pakettihintaan. 

Näissä pakettihinnoissa on tietysti eroja, samoin niiden sisältämissä palveluissa. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että liittymäkauppiailla on jatkuvasti menossa joku tarjouskampanja, joten näitä kampanjoita sinun kannattaa myös vertailla, ennen kuin aloitat asiakkuuden.

VPN-palvelut

VPN tarkoittaa virtuaalista erillisverkkoa, jolla kaksi tai useampia yrityksen verkkoja voidaan yhdistää julkisen verkon yli muodostaen näennäisesti yksityisen verkon. 

VPN-määritelmä tosin on laajennettu koskemaan myös yksittäisten etätyöasemien liittämistä yrityksen verkkoon. Näitä palveluita sinulle tarjoavat muun muassa ExpressVPN, Surfshark, Cyber Ghost ja IP Vanished. 

Yleensä vpn-palvelua voi kokeilla kuukauden ajan ilmaiseksi, jonka jälkeen voi aloittaa maksullisen asiakkuuden, mikäli palvelu miellyttää. 

Yksi tekijä, mikä erottaa vpn-palveluita toisistaan on se, kuinka monessa maassa ne toimivat. Eli kuinka montaa maata kyseinen vpn-palvelu yhdistää. 

Vpn:n tietosuoja on parempaa kuin esimerkiksi erilaisilla välityspalveluilla ja niiden tietoturva onkin kaikin puolin hyvällä tasolla – kunhan vain valitset luotettavan palveluntarjoajan.

Usein kysytyt kysymykset

Käyttötarkoitus. Käytetäänkö liittymää lähinnä Suomessa vai ulkomailla, onko 5g-nopeus tarpeen ja sisältyykö liittymään rajoituksia datan suhteen.

Yleisesti sääntönä voidaan pitää sitä, että oman liittymänsä soveltuvuus ja kilpailukyky kannattaa varmistaa ainakin kerran vuodessa.

Vaihdon yhteydessä peritään yleensä muutaman euron kytkentämaksu.

Koska jokaisella operaattorilla on tietenkin oma lehmä ojassa, kannattaa tietoa etsiä faktojen lisäksi myös puolueettomilta arvostelusivustoilta, kuten Arvostelut.fi:stä.

Tälle ei ole asetettu varsinaisia rajoituksia. Niin kauan, kuin vaihtofrekvenssi pysyy kohtuullisissa rajoissa, ei se ole ongelma. Kannattaa kuitenkin muistaa, että liittymän vaihdosta voidaan periä muutaman euron maksu, joten kovin usein hommaan ei kannata muutaman euron säästön vuoksi ryhtyä.
This site uses cookies to enhance user experience.