Viihdesivut ja media

Striimaus- eli suoratoistopalvelut tuovat meille todella kattavat valikoimat televisiosarjoja ja elokuvia kotisohviemme eteen. Netistä löydät myös ääni- ja e-kirjat sekä lehtien digisisällöt.

Viaplay logo

Viaplay

97%
Tv-sarjoja, elokuvia ja urheilua pohjoismaiseen makuun.

Striimauspalvelut

Netflix, HBO Max, Amazon Prime video, Viaplay, Disney+, Paramount+, Yle Areena, MTV Katsomo ja monet muut ovat vallanneet kärkipaikat vanhoilta lineaarisen television kanavilta. 

Striimaus- eli suoratoistopalvelut tuovat meille todella kattavat valikoimat televisiosarjoja ja elokuvia kotisohviemme eteen.

Jonnet ei muista, että wanhoina hyvinä aikoina katsottiin televisiota. Jos et ollut oikeaan aikaan ruudun äärellä tai et saanut nauhoitettua videolle, et yksinkertaisesti nähnyt haluamaasi. Kunnollista oli ennen!

Mutta nykyään paljon helpompaa. Kaikki parhaat sarjat ja uutuuselokuvat ovat varsin nopeasti katsottavissa useiden eri striimauspalveluiden kautta. Mikäpä sen mukavampaa kuin Netflix & Chill! 

Sarjoihin uppoutuu helposti vaikka koko päiväksi, kun pystyy katsomaan niitä toinen toisensa perään – ja ilman mainoksia!

Kanavapaketit ja urheilukanavat

Vielä on kuitenkin olemassa myös kanavapaketteja, joita esimerkiksi urheilufaneille on tarjolla paljonkin. Vaikka kaiken voi aina katsoa uudestaan, ei mikään voita suoraa urheilulähetystä telkkarista! No, ehkä paikan päällä oleminen sentään vielä on ykkönen.

Kanavapaketeista urheilun puolelta suosittuja ovat Viasat ja C More. Näistä Viasat (tai Viaplay) toimii Elisa viihteen kanssa yhteistyössä ja C More taas Telian ja maikkarin kanssa.

Kansainvälisiltä urheilukanavilta näet vaivatta muun muassa

  • NHL:n
  • Formula 1:n
  • Eurooppa-liigan
  • PGA Golf tourin

viimeisimmät käänteet.

C More taasen tarjoaa kotimaisen jääkiekon Liigan kaikki pelit, Mestarien liigan, Rallin MM-sarjan ja tietysti myös paljon muuta. 

Näitä kanavapaketteja kannattaa vertailla lähes vuositasolla, sillä televisio-oikeuksilla käydään kauppaa vähän väliä, joten lähteysoikeudet muuttavat paikasta toiseen melko usein. Ei kannata maksaa sitä kanavaa, mitä ei tarvitse!

Ääni- ja e-kirjat

Lukeminen kannattaa aina, mutta paperisen opuksen sijaan moni turvautuu nykyisin sähköiseen versioon. Äänikirjaa on helppo kuunnella lenkkipolulla tai juoksumatolla pinkoessa ja e-kirja on puolestaan oiva matkakumppani pitkällä juna- tai lentomatkalla.

Vaikka sähköinen formaatti ei korvaakaan kirjan sivujen lehteilyä ja painomusteen tuoksua, on ääni- tai e-kirja varteenotettava vaihtoehto. Lukemisen makuun pääsee edellä mainittujen lisäksi myös kirjojen parissa Adilibris.fi-verkkokaupassa, joka tunnetaan nopeista toimitusajoistaan. Pelkästään ääni- ja e-kirjoja tarjoavat puolestaan Bookbeat ja Nextory.

Sanomalehdet

Helsingin Sanomat etunenässä on panostanut sanomalehdistä digitaaliseen puoleen, ja yhä useammat lehden tilaajat ovatkin “vain” digitilaajia. Tämä tarkoittaa, että tilaat oikeuden lukea lehden ja kaikki “timanttijutut” netin kautta – josta siis löydät myös Hesarin päivän lehden luettavaksesi.

Osa sanomalehdistä on laittanut lähes kaikki uutiset maksumuurin taakse, joten niitä ei pääse lukemaan kuin tilaajat. Iltapäivälehdistä Iltalehti on alkanut tarjota Iltalehti Plus -palvelua, joka on maksullinen tilauspalvelu. 

Tuolta osastolta netistä löytyvät pidemmät jutut, jotka aiemmin kohdistettiin viikonlopun liitteisiin. Ilta-Sanomat sen sijaan tarjoaa maksullisena vaihtoehtona tilata painetun lehden digiversio ja Urheilulehti samassa paketissa.

Aikakauslehtien tilaukset

Aikakausilehtien tilaukset voi nykyään tehdä helposti netissä, vaikka kyllä vieläkin jonkin verran myös puhelinmyyjät lähestyvät ihmisiä tarjouksillaan.

Olit sitten Seiskan, Suomen kuvalehden, Seuran, Apu-lehden tai vaikka matkailulehti Mondon tilaaja, kaikki on tarjolla klikkauksen päässä. Ja nämä lehdet voit siis tilata kotiisi myös, ei pelkästään digitilausta.

Usein kysytyt kysymykset

Muun muassa suoratoistopalveluja, digilehtiä, kanavapaketteja ja liittymiä.

Mikäli seuraat aktiivisesti esimerkiksi jotakin ulkomaista urheiluliigaa, on kärryillä pysyminen huomattavasti helpompaa, jos ottelut voi katsoa kätevästi kotisohvalta käsin.

Tämä riippuu palvelusta. Halvimmat suoratoistopalvelut maksavat reippaasti alle 10 euroa kuussa, mutta kalleimmat paketit ovat useamman kympin, esimerkiksi 40 euroa.

Tämä riippuu palvelusta. Asiasta voi kysyä tarvittaessa erikseen kiinnostavan palveluntarjoajan asiakaspalvelusta.

Tarkat peruutusehdot tulee selvittää erikseen kunkin palveluntarjoajan sivuilta.
This site uses cookies to enhance user experience.