Suoratoistopalvelut

Televisio-ohjelmia ja elokuvia tarjoavien suoratoistopalveluiden määrä on kasvanut viime vuosina huomattavasti, ja uutuuselokuvat saadaan kotiruutuihin entistä nopeammin. Moni suoratoistopalvelu koukuttaa katsojiaan alkuperäissarjoillaan, jotka eivät ole katsottavissa missään muualla.

Viaplay logo

Viaplay

97%
Tv-sarjoja, elokuvia ja urheilua pohjoismaiseen makuun.

Suoratoistopalvelut ovat sivuuttaneet perinteiset televisiokanavat

Suoratoistopalveluita on nykyään varsin kattava valikoima. Tunnetuimpia lienevät Viaplay Netflix, CMore ja HBO Max.

Televisio-ohjelmia ja elokuvia tarjoavien sivustojen ja sovellusten määrä on kasvanut viime vuosina huomattavasti, ja monilla meistä onkin nykyään useampia palveluita käytössä samanaikaisesti. 

Kokemuksia suoratoistopalveluista

Kokemuksia striimauspalveluista ja viiltäviä arvosteluja niiden tarjonnasta saat meidän sivuiltamme. Olemme arvostelleet kaikki suosituimmat ja oleellisimmat suoratoistopalvelut, jotta sinun oman valinnan tekeminen helpottuu.

Yksi suosituksi noussut tapa on, että ottaa tietyn palvelun vaikka kuukaudeksi itselleen, rännittää sen sarjat ja elokuvat niin nopeasti läpi kuin mahdollista ja valitsee sitten seuraavan suoratoistopalvelun.

Suoratoistopalveluiden valikoimat

Suoratoistopalveluiden valikoimat ovat lähes rajattomat. Tuskin on yhdellä ihmisellä aikaa katsoa edes kaikkea sitä, minkä haluaisi nähdä. 

Lisäksi nykyään ei tarvitse enää odotella uutuuselokuvia omaan televisioonsa kuten ennen. Monet elokuvista tehdään jopa suoraan suoratoistopalveluun. Nämä kulkevat nykyisin esimerkiksi nimellä Netflix originals tai jopa Yle originals, jos elokuva tai sarja on tuotettu meidän ikiomaan kotimaiseen yleisradioyhtiöön.

Joskus elokuvat saattavat lähteä yhtä aikaa teatterilevitykseen ja suoratoistoon. Elokuvateatterissa on kuitenkin aina oma fiiliksensä kotisohvaan verrattuna, joten tällainenkin on mahdollista.

Toinen oleellinen asia on, että vaikka leffat menisivä ensint teattereihin, ne saapuvat sieltä varsin nopeasti myös näihin suoratoistopalveluihin eli striimauspalveluihin. Esimerkiksi HBO Max -palvelu tuo kotiteattereihin ja älypuhelimiin Warner-tuotantoyhtiön elokuvat parin kuukauden päästä ensi-illasta.

Eli, jos hetken malttaa odottaa, saa lähes hittileffat omaan telkkariin lähes samaan aikaan kuin elokuvateattereihinkin. Suoratoistopalvelusta on hyötyä etenkin

  • lapsiperheille
  • syystä tai toisesta kotona paljon aikaa viettävälle
  • syrjäseudulla asuvalle.

Alennuskoodi suoratoistopalveluun

Suoratoistopalvelut tarjoavat varsinkin alkuvaiheessa tilauksiaan alennuksien kanssa. Ja uusia palveluita tuntuu tulevan vähän väliä lisää. 

Lisäksi tarjolla voi olla kampanjaluontoisia alennussesonkeja, jolloin tiettyihin palveluihin voi saada alennuksia. Tällaisissa tapauksissa myös käytetään joskus alennuskoodeja.

Usein kysytyt kysymykset

Suoratoistopalvelu on palvelu, joka näyttää omaa tuotantoaan tai hankkimaansa sisältöä.

Suoratoistopalveluja ovat esimerkiksi Yle Areena, Netflix, HBO ja Ruutu+.

Suoratoistopalvelun kuukausihinnat pyörivät useimmiten noin 7-12 euron tuntumassa.

Katkaisu onnistuu yleensä ongelmitta tietty aika ennen seuraavan laskun muodostumista. Tämä käy ilmi palvelun käyttöehdoista.

Suoratoistopalvelu tarjoaa katsottavaa mihin vuorokauden aikaan hyvänsä. Mikäpä onkaan kylminä talvi-iltoina mukavampaa, kuin käpertyä sohvalle laatuviihteen ääreen.
This site uses cookies to enhance user experience.