Adlibris-arvostelu

Adlibris logo

Sivuston käytettävyys

Tuotevalikoima

Hinnoittelu

Asiakaspalvelun tavoitettavuus

99% Kokonaisarvio

Adlibris: Plussat ja miinukset

+Useita tuotekategoriota
+Äärimmäisen kilpailukykyiset hinnat
+Nopeat toimitukset
-Asiakaspalveluun ei saa aina heti yhteyttä

Adlibris – Pohjoismaiden suurin verkkokirjakauppa

Ruotsissa vuonna 1997 perustettu Adlibris on palvellut suomalaisia asiakkaita jo vuodesta 2005 saakka ja se olikin yksi ensimmäisistä verkossa toimivista kirjakaupoista. Vuonna 2010 ruotsalainen mediakonserni Bonnier osti Adlibriksen liiketoiminnan ja tällä hetkellä Adlibriksestä onkin kasvanut Pohjoismaiden suurin verkkokirjakauppa. Ketjulla on Ruotsin ja Suomen lisäksi toimintaa myös Norjassa. Adlibrisen toimipisteet sijaitsevat Tukholmassa, Morgongåvassa ja Helsingissä.

Alun perin ainoastaan kirjoja myynyt Adlibris keskittyy edelleen pääosin kirjallisuuteen, mutta valikoimiin on vuosien saatossa lisätty muitakin perinteisten kirjakauppojen tuotteita, kuten toimistotarvikkeita, askartelu- ja käsityövälineitä, lautapelejä sekä lasten leluja ja muita tarvikkeita.

Adlibris toimii ainoastaan verkkokauppana, josta tilaamalla tuotteet saa lähimpään postitoimipisteeseen. Koska myymälöitä ei ole, pystyy Adlibris keskittymään toimituksiin, jotka toimivatkin nopeasti ja luotettavasti.

Tuotevalikoima on Adlibriksen ehdoton valttikortti, sillä verkkokaupasta löytyy oikeastaan kaikki mahdollinen mitä kirjakaupalta voi odottaa. Uutuutena mukana ovat myös e-kirjat sekä äänikirjat, jotka voi ladata suoraan Adlibriksen verkkokaupasta maksua vastaan.

Adlibriksen kirjavalikoima on valtava ja teoksia löytyy aina fantasiasta ja fiktiosta tieto- ja oppikirjoihin sekä tuoreimmista uutuuksista klassikkoihin. Myös muissa tuoteryhmissä valikoima on kattava ja Adlibriksestä voikin tilata kaiken sen, minkä normaalisti noutaisi hyvin varustellusta kirjakaupasta.

Kokemuksia Adlibriksesta

Kirjojen ja lukemisen ystäville Adlibris on ehdottomasti kauppapaikka numero yksi. Valikoima on käsittämättömän laaja, yli 10 miljoonaa kirjaa. Uutuudet ilmestyvät kauppaan heti tultuaan painosta ja vanhempia teoksia löytyy jokaiseen lähtöön.

Tieto- ja oppikirjojen valikoimassa on paljon teoksia, joita saa etsiä kissojen ja koirien kanssa muualta, mutta Adlibriksestä ne löytyvät helposti ja toimitus on lähikioskilla muutamassa päivässä. Verkkokaupan käyttäminen on yksinkertaista ja prosessi tilauksesta toimitukseen on sulavaa ja suoraviivaista.

Tuotteiden tilaaminen on siis äärimmäisen helppoa, mutta toimitusaikoihin kannattaa kiinnittää huomiota. Jokaisen tuotteen toimitusaika on yksilöllinen, sillä ko. tuote voi tulla varastolta tai maahantuojalta.

Ennen oston tekemistä ostoskorissa näkyy kokonaistoimitusaika, joten tilauksen voi vielä jättää tekemättä, mikäli toimitusaika venähtää liian pitkäksi. Toimitukset tulevat ajallaan ja ne on pakattu erinomaisesti, joten arvokkaampikin kirja löytää tiensä perille ehjänä ja kolhuitta.

Adlibris tuotevalikoima

Adlibrisen pääasiallinen myytävä tuote ovat kirjat, joita valikoimasta löytyy hulppeasti reilut 10 miljoonaa. Onkin lähestulkoon satavarmaa, että etsimäsi kirja löytyy Adlibriksen verkkokaupasta. Nykyään useista kirjoista on saatavilla myös suosittuja ääni- ja e-kirjoja, jolloin fyysistä kappaletta ei edes tarvita. Toisaalta moni valitsee edelleenkin perinteisen kirjan aina kuin mahdollista, sillä lukukokemus on tuolloin toinen.

Kuten aiemmin mainitsimme, Adlibriksen valikoima ei kuitenkaan rajoitu vain kirjoihin, vaan kaupasta löytyvät muutkin hyvin varustellun kirjakaupan tuotteet. Valikoimaan kuuluu myös lastentarvikkeita, joita perinteisistä kirjakaupoista on turha haeskella.

Kirjat ja e-kirjat sekä äänikirjat

Jos haluat käsiisi minkä tahansa kirjan, kannattaa ensimmäisenä koettaa Adlibristä. Hyvin todennäköisesti etsimäsi löytyy valikoimasta ja jos ei löydy, tulee sen etsiminen olemaan muualtakin lähes mahdotonta. Kirjojen määrä on valtava ja kategorioita on kymmenittäin.

Verkkokaupasta löydät kaikki uutuudet, lastenkirjat, oppikirjat ja esimerkiksi eriteltynä Suomen suosituimmat teokset. Verkkokaupan hakua käyttämällä löydät helposti etsimäsi.

Askartelu, käsityöt ja neulonta

Adlibriksen tarjonta ei enää rajoitu vain kirjallisuuteen, vaan löydät valikoimasta myös askartelu- ja käsityötarvikkeita sekä neulontaan tarvittavat välineet langoista lähtien. Olit sitten harrasteleva askartelija tai todellinen kädentaitaja, välineet ja tarvikkeet löydät Adlibriksen verkkokaupasta. Sama pätee neulontaan ja ompelemiseen – valikoima kattaa langat, neulat, puikot ja koukut, ja vielä paljon muuta.

Lelut ja lauta- ja palapelit

Kirjakaupat ovat Suomessa perinteisesti olleet melkoisia sekatavaramyymälöitä ja myös Adlibris tarjoaa kirjojen ja askartelutarvikkeiden lisäksi paljon tuotteita kaiken ikäisille lapsille ja lapsenmielisille. Leluvalikoima ei aivan vastaa varsinaisen lelukaupan tuotekirjoa, mutta valinnanvaraa piisaa tästä huolimatta varsinkin kirjoitettuun sanaan liittyen. Myös pelivalikoima on kattava ja Adlibrikseltä voitkin tilata uusimmat lautapelit tai suosituimpien pelien lisäosat palapelejä unohtamatta.

 Toimistotarvikkeet

Merta edemmäs kalaan ei tarvitse lähteä myöskään toimistotarvikkeita etsiessä, sillä Adlibriksen nettikaupasta löydät kaiken työpöydälle tarvittavan almanakoista laminointilaitteisiin ja kynistä taskulaskimiin. Myös opiskelijan tarviketarpeita ajatellen Adlibris on erinomainen kauppa, sillä kunnon välineillä on helpompi keskittyä itse asiaan.

Adlibris hinnat

Suomessa kirjallisuuden hinta on verrattain korkea, oli se sitten missä muodossa tahansa. Adlibris kuuluu tässä keskitasolle eivätkä hinnat ole normaalia kalliimpia, joskaan eivät myöskään erityisen halpoja. Tuotevalikoiman laajuudesta johtuen Adlibris on kuitenkin usein kokonaisuudeltaan halvin ratkaisu kilpailijoihin verrattuna, sillä yleensä kaiken tarvittavan voi hoitaa samalla tilauksella.

Adlibris alekoodi

Adlibriksen verkkokaupassa käytettäviä alennuskoodeja ilmestyy sivustolle aika ajoin ja ne liittyvät usein ajankohtaisiin tapahtumiin, kuten Pasilan messukeskuksessa joka lokakuu normaaliolosuhteissa järjestettäviin Helsingin kirjamessuihin.

Adllibris ale

Verkkokaupassa on käynnissä erittäin usein jonkinlainen alennusmyynti ja kampanjat-sivustolla onkin suositeltavaa käydä tarkistamassa sen hetkiset alennuskampanjat. Useat teokset lähtevät kampanjoiden aikana jopa puoleen hintaan.

Adlibris maksutavat

Verkkokaupassa voi maksaa Klarnan tarjoamilla maksutavoilla tai pankki- tai luottokortilla. Klarna tarjoaa verkkopankkimaksut suomalaisilla verkkopankkitunnuksilla, laskulla tai osamaksulla.

Adlibris toimitusajat

Toimitusajat ovat tuotekohtaisia, mutta pääosin toimituksessa kestää 2-5 päivää. Tuotteen sivulta löytyy merkintä, kuinka kauan tilauksen lähetyksessä kestää ja tilausta tehdessä näkee kokonaistoimitusajan.

Adlibris tuotteen palautus

Tuotteille, jotka ovat alkuperäisessä pakkauksessaan, on 28 päivän palautusoikeus. Digitaalisilla tuotteilla ei ole palautusoikeutta. Tuotepalautus tapahtuu Postin palvelupisteelle ja asiakkaan on maksettava palautettavan paketin postimaksu. Maksua ja palautusta koskevat tiedustelut tulee tehdä Klarnan kautta

Adlibris kanta-asiakasohjelma

Adlibriksen kanta-asiakkaaksi pääset liittymällä sähköpostilistalle, jolloin saat kirjavinkkejä ja tietoa kampanjoista välittömästi kun ne ovat ajankohtaisia.

Adlibris asiakaspalvelu

Asiakaspalveluun voi ottaa yhteyttä verkkokaupan chatin kautta arkisin klo 10-17 tai vaihtoehtoisesti sähköpostilla asiakaspalvelu (at) adlibris.com.

Adlibris risut ja ruusut

Ruusut:

  • valtava valikoima kirjoja ja muita kirjakauppojen tuotteita
  • kaiken löytää lähes varmasti samasta paikasta, eli tuotteiden etsiminen sujuu äkkiä
  • etenkin kampanjoiden aikana hinnat ovat erittäin kilpailukykyiset
  • selkeät toimitusajat näytetään aina tilauksen yhteydessä.

Risut:

  • vain verkkokauppa
  • verkkokauppa on hieman sekava eri kategorioineen, osittain valtavan valikoiman vuoksi
  • tuotteen palauttaminen on hankalaa.

Adlibris yhteenveto

Adlibris ei ole vain Pohjoismaiden suurin kirjakauppa, vaan se on myös paras. Kirjojen ja muiden tarvikkeiden valikoima on niin kattava, että se lyö kilpailijansa laudalta. Tuotteiden tilaaminen onnistuu käden käänteessä ja toimitus on ripeää varastossa oleville tuotteille. Kampanjoiden aikana myös Adlibriksen hinnat ovat kilpailijoitaan matalammat.

Usein kysytyt kysymykset

Kirjaudu sisään käyttäjätilillesi ja paina kirjan kohdalla ”ilmoita minulle”, jolloin saat sähköposti-ilmoituksen, kun kirja on jälleen saatavilla.

Adlibris toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tehdäksesi tilauksen Ruotsiin tai Norjaan, käytä ko. maiden verkkokauppoja. Muihin maihin Adlibris ei toimita tuotteita.

E-kirjojen formaatti on kustantajien päätettävissä ja Adlibriksen kirjoja löytyy PDF, ePub ja ePub – Enhanced muodoissa.

Voit lisätä tilaukseen muun kuin oman toimitusosoitteesi ja nimesi. Muista kuitenkin, että vastaanottajan tulee pystyä todistamaan henkilöllisyytensä tilausta noudettaessa.

Tilauksen toimitusaika näkyy tilausvahvistuksessa ja saat seurantakoodin, kun tilaus on lähetetty.
This site uses cookies to enhance user experience.